Blogikirjoitus omasta osaamisesta

Kun keväällä aloitin media-alalla opiskelun, aloitin aika lailla nolla tilanteesta. Tiesin kuitenkin jo ennestään vähän kameran käytöstä ja editoinnista, mutta ne olivat niin sanotusti pientä kikkailua vain huvin vuoksi kotioloissa.  Olin kiinnostunut ja motivoitunut oppimaan lisää, sekä pystyin kuvittelemaan itseni tämän kaltaisissa töissä. Siksi ajattelin, että media-ala voisi olla sopiva paikka minulle. Olen ehtinyt tässä ajassa oppimaan paljon uutta, sekä hiomaan ennestään tuttuja asioita.

Suurin osa töistäni löytyy omilla nettisivuilla portfoliostani. Eli siis olen oppinut tekemään itselleni kotisivut. Sinne olen siis lisännyt omat työni, sekä lisännyt sinne paljon erilaisia painikkeita, että sivuilla vierailu olisi helpompaa. Olen myöskin halunnut tehdä sivusta persoonallisen, joten aikaa on mennyt kotisivujen rakenteen ja ulkoasun suunnitteluun. Olen nyt tyytyväinen kotisivujeni ulkonäköön, mutta selkeämpi rakenne tulee varmasti esiin vielä myöhemmin, kun saan sinne lisättyä vielä enemmän materiaalia. 

Journalismi ja kirjoitustehtäviä olen tehnyt, kuitenkaan nämä eivät välttämättä ole minun juttuni. Osaan mielestäni tuottaa tekstiä hyvin ja yritän aina tehdä tekstistä jollaintavalla kiinnostavaa. En kuitenkaan sivuta tekstintuottoa, koska innostun helposti uusista asioista ja kirjoitustaitoa pitää aina kehittää. Uskon, että tulevaisuudessa tulee vielä kirjoitustehtäviä joista nautin oikeasti. 

Kuvausta olinkin jo pidemmän aikaa ehtinyt harrastaa, kuitenkin kuvista puuttui ammattilaismainen “kosketus”. Haen vieläkin vähän omaa tyyliä kuvienotossa. Valokuvausta on ainakin opintojen alkuun ollut paljon ja monipuolisesti. Olen kuvannut eri kohteita, ihmisiä ja esimerkiksi Desingtori-tapahtumasta kuvasin kuvareportaasin. Olen myös kuvannut studiossa. Sielläkin on ollut monipuolisesti kohteita. Eniten studiossa olen kuvannut ihmisiä, mutta myöskin eläimiä ja erilaisia esineitä valkoisella tai mustalla taustalla (ns. Tuotekuvausta). 

Eläinkuvausta studiossa.

Kuitenkin suurin kiinnostuksen kohde näissä hommissa, ainakin tässä vaiheessa opiskelua, on jälkityö eli editointi. Olen aina nauttinut editoinnista, ja sen parissa on vietetty paljon aikaa, vaikka en välttämättä kuvaa olekaan julkaissut jälkikäteen. Vaikka kuva ehkä olisi mielestäni kuvaushetkellä tylsä ja mitään sanomaton, kuvankäsittelyn jälkeen mielipiteeni voi ollakin aivan eri. Voin hyvinkin viettää muokkaamassa tietokoneella kuvia monia tuntia putkeen, kyllästymättä. Käytän eniten Adoben Photoshopia.  Olen lähiaikoina kokeillut kuvien “manipulointia”, jonka haluan opetella kunnolla ja hioa jo opittuja taitoja. 

hohlenstein-95198_1920
skateboard-331751_960_720
boy
Kuvat pixabaysta

Myöskin liikkuva kuva kiinnostaa, molemmat editointi sekä kuvaus. Osaan tehdä ja muokata perusvideoita ja haluan aina tehdä videoista mahdollisimman hyvännäköisiä.  Joten videon ja äänen leikkaus/editointi onnistuu aika sujuvasti. Mutta esimerkiksi haluan oppia käyttämään Adoben After Effects- ohjelmaa. Sillä saa varmasti hienoja lisiä videoon. Voisin kuvitella itseni enemmän tekemässä esimerkiksi mainosvideoita, kuin monikameratuotantoa/live-kuvausta.

Kirjoitettu 2018, talvi